Marko Hietala - Unelmoin öisin

Minä olen murhatun haamu,
ja minä olen murhamies
Olen päättynyt tie,
jolle eksyin itse, kenties
On väärin elää loppuun
jo kauan ennen kuolemaa
On väärin jatkaa,
kun on päälle ladottu maa

Haavoilla ovat haaveet, aavoilla aaveet
Niiden joukossa kaikkea nyt kaipaan

Jos pystyisin, niin sydäntäni söisin
Siitä unelmoin öisin

On hiipunut veren vuoksi
tähän maahan niin mustaan
Ihon suola ja kuumuus
kiviseen suudelmaan

Sen kiven alla on kylmä,
ja kylmempi on taivasalla
Avaruutta uhmaamassa
aina vain toivomalla

Aavoilla ovat aaveet, haavoilla haaveet
Ei porttia kultaista, syvyyttä palavaa

Jos pystyisin, itseäni lutkaa löisin
Siitä unelmoin öisin

Ja luistani tunnen kuinka kalvaa,
etten voi niitä liikuttaa
Ei lauluun, juomaan
aukea olematon suu
Haivun pois. Lävitseni hohtaa kuu

Unohdusta vain kai eniten ikävöisin
Etten unelmois enää öisin