Raskasta Joulua - Konstan joululaulu

Joulun aatto nyt saa, jo ilta tummuu ja hiljenee maa.
Kuka kulkee nyt yksinään kalmistoon, kuka yksin näin kylmässä on?
Pieni lapsonen vain, joka näin kiiruhtain jälleen kynttilän haudalle tuo.
Paikka on hiljainen, tumma, liikkumaton, äidin haudalle valon hän suo.
Liekin niin häilyvän tuo hauta rakkaimman hetkeksi saa.
Sitä katsovi silmin niin kaipaavin, sitä katsoo ja taas odottaa: koska joulun hän saa, koska voi naurahtaa kera muiden taas kuin ennenkin?
Mutta niin hiljainen koti yksinäisten, on kuin puuttuisi siunaus sen.
Äänen hiljaisen sointuvan nyt jostakin kuulevi hän, joka lämpimin lausehin lohduttaa, joka nousemaan katsehen saa: "älä huoliisi jää, nosta pystyyn taas pää, joka hetki sun kanssasi käyn.
Lapsi joulun mä oon, sinut vien kartanoon, josta lähdit, sun valonas näyn.
Joulun ensimmäisen mä olla tallissa härkien sain.
Siellä tähtöset tuikkivat valkeuttaan, sinne saapuivat tietäjät maan: sitä taas viettämään sinun kanssasi jään, sinun joulusi kauniiksi teen.
Sinä huomata saat: surun laaksot ja maat voivat peittyä kirkkauteen